Hieronta on kunnon hoitoa

Repertuaariimme kuuluu Klassinen hieronta/ Urheiluhieronta, joiden erona on lähinnä otteiden valikoiminen hoidettavan kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi. Osaamisemme perustuu koulutetun hierojan tutkinnon perusteissa vaadittuihin tietotaitoihin.

Olemme kartuttaneet osaamistamme käymällä lisäkoulutuksia, joiden avulla saamme lisää eväitä soveltaa koulutuksessa opittuja klassisen hieronnan perusotteita ja valita tilanteeseen sopivan lähestymistavan. Näitä soveltavia perusotteita voidaan kohdentaa esimerkiksi pehmytkudosten kireyksien lievittämiseen (fasciat), lihasperäisten kiputuntemusten, kuten triggerpisteiden, helpottamiseen sekä nivelten liikkuvuutta tukeviin hieronnallisiin mobilisointeihin. Tarvittaessa hoitoa voidaan täydentää myös kinesioteippauksella.

Asiakkaan ei tarvitse aikaa varatessaan tietää, millaista hoitoa vaiva vaatii, sillä valitsemme käytettävät tekniikat/painotuksen hoitotilanteessa tarpeen mukaan.

Hieronta käy esimerkiksi kevyemmillä otteilla rentoutukseen ja ylläpitohierontana. Napakammilla otteilla, painotettuna manuaalisen käsittelyn eri tekniikoilla, hoito sopii esimerkiksi pitkittyneisiin vaivoihin, pahempiin lihasjumeihin, leposärkyyn.

Hieronta on mahdollista toteuttaa perushierontaemulsiolla, öljyllä tai kulloinkin saatavissa olevilla erikoistuottella.

Koulutukseni

Olen suorittanut TAKK:ssa;

  • urheiluhieronnan perusteet– 2008
  • terveysliikunta painoitteisen hierojan ammattitutkintoon valmistavan koulutuksensekä hierojan ammattitutkinnon 2009.

Lisäksi olen osallistunut erilaisille hyvänolonkursseille mm.

  • Intialainen päänhieronta, tammikuu 2010
  • Vyöhyketerapia perusteet, helmikuu 2010

Sekä ammattilaisille suunnatuille kursseille:

  • Vauvahieronta terveydenhuollon ammattilaisille, maaliskuu 2010
  • Niskan mobilisoivan hieronnan kurssi, huhtikuu 2010 (dosentti ja fysiatrian ylilääkäri Jari Ylinen)
  • Triggerpainanta -kurssi, lokakuu 2010 (Takk, Sirkka Salminen)
  • Kinesio-teippaus, marraskuu 2011 (Highly Effective Oy, Atte Kärnä, Tomi Räisänen)
  • Lihaskalvo- ja venytyshieronta Toukokuu 2013 ( Jari Ylinen)
  • Rintarangan mobilisoivan hieronnan kurssi, Syyskuu 2013 ( Jari Ylinen)

Erilaisten kurssien lisäksi osallistun myös mahdollisuuksien mukaan säännöllisesti Hierojien Liiton järjestämille opintopäiville.